Pää pilvissä ja perhosia vatsassa, niistä ovat minun päiväni viime aikoina koostuneet. Tapasin viime viikolla erään ikäiseni miehen, joka hurmasi minut kertakaikkisesti avoimella ja iloisella luonteellaan. Ulkonäöltäänkin hän on aika persoonallinen; hieman höröttävät korvat, iloisesti tuikkivat silmät, korvasta korvaan ulottuva hymy - ja rusinana pullassa sydämen pohjasta raikuva lämmin nauru. En ole tottunut noin uskomattoman positiiviseen, kuitenkin maalaisjärjellä varustettuun mieheen - puhumattakaan, että olisin tottunut niihin lämpimiin ylistyssanoihin joita hän minulle latelee.
Hyppäsin perjantaina hänen Alfa Romeonsa kyytiin ja ajelimme tuntikausia pitkin poikin syrjäisiä maanteitä. Pidimme toisiamme kädestä kiinni ja kun lopulta pysähdyimme kahville, istuskelimme syrjäisessä pöydässä aivan kiinni toisissamme. Tänäänkin hän tulee käymään ja illalla menen hänen luokseen yöksi. Pitkän välimatkan vuoksi emme voi nähdä päivittäin, mutta esimerkiksi tulevana perjantaina lähdemme yhdeksi yöksi Tampereelle.
Kaikki on tapahtunut taas niin uskomattoman nopeasti, etten ole itsekään pysyä perässä.. Mutta tällä kertaa annan vain tunteitteni viedä. Meni syyteen tai saveen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti